Kytäjä Trailin haastattelussa Jaana Mononen

Kytäjä Trailin valokeilassa on tällä kertaa vihtiläistä naisvoimaa: Salomon Suunto Trail Team Finlandin polkujuoksija Jaana Mononen. Jaana on perheenäiti ja elämäntapaliikkuja ja monelle tuttu kotimaan poluilta. Jaanan meriitteinä on mm. Buff Trail Tour Finlandin kokonaiskilpailun voitot 2015 & 2016. Polkujuoksun MM-kisoissa Jaana on napannut hienot sijat kahtena peräkkäisenä vuotena: 2016 (85 km) 18. ja 2017 (50 km) 29. Kysytäänpä Jaanalta kuulumisia kesän kynnyksellä.

Mitä kuuluu treenirintamalle? Kuinka talvi-/kevätharjoittelu on sujunut?

  • Treenirintamalle kuuluu ihan hyvää. Muutaman viikon olen joutunut ottamaan talven aikana kevyesti flunssan takia, mutta suuremmilta sairasteluilta olen onneksi säästynyt. Meidänkin perheessä juostaan arkena kelloa vastaan ja välillä oman treeniajan löytäminen on melkoista taiteilua. Pyörällä tai juosten tehdyt työmatkat toimivat loistavasti peruslenkkeinä. Näiden lisäksi on ohjelmassa ollut mm. reippaampaa juoksua ja lihaskuntoa. Kunnon lumitalvi on tarjonnut oivat puitteet kestovoiman kehittämiseen umpihangessa tarpomalla.

Milloin ja miten sait kipinän polkujuoksuun?

  • Poluilla olen juossut lähes koko ikäni, mutta kipinä varsinaiseen polkujuoksuun kilpailumielessä syttyi viitisen vuotta sitten pikkuveljeni Jannen innostamana. Ennen poluille siirtymistä teputtelin sileän maratoneja ja puolikkaita.

Silmää räpäyttämättä tulee mieleen, että Monosen sisarukset ovat kaikista kovin parivaljakko kotimaan poluilla. Mikä on menestyksen salaisuus?

  • Elämässä ja urheilussa tullut menestys johtuu varmasti kotoa opitusta asenteesta tehdä asiat aina niin hyvin kuin voi – tai vielä vähän paremmin. Kiitos tästä äidille ja isille. Toki sekin on auttanut paljon, että kotona on ollut koko ajan sparraaja eli Janne, jonka kanssa on voinut treenata ja kisata.

Mikä on suosikkikilpailumatkasi polkukisoissa?

  • Kunnon ollessa kohdallaan kaikki matkat ovat suosikkeja. 😉 Alle puolimaratonin mittaiset pikamatkat ovat hyviä kovuustreenejä mutta ultramatkoilla ehtii piiputtaa itsensä eri tavalla loppuun.

Vetääkö veri kotimaan poluille, ulkomaiden vuorille vai jonnekin muualle?

  • MM-kisoja lukuun ottamatta olen kilpaillut vain kotimaan poluilla. Toistaiseksi niissä on riittänyt tarpeeksi haastetta – perheellisenä on helpompi saada kotimaan kisareissut mahtumaan kalenteriin.

Mitkä ovat tavoitteet kesää 2018 kohti? Mitä kisoja on ohjelmassa?

  • Kesän 2018 tavoitteena on ehjä kisakausi – ja kisoihin lähdetään tietysti aina hakemaan voittoa. BTTF:n lisäksi on tarkoitus osallistua muutamiin muihin polkukisoihin Suomessa kuten kesäkuun Kytäjä Trailiin.

Osallistut Kytäjä Trail -polkujuoksukisaan kesäkuussa, onko Usmi-Kytäjän korpialueen polut sinulle tuttuja?

  • Usmi-Kytäjän poluilla ei olekaan tullut juostua ennen.

Mitä neuvoja antaisit polkujuoksun aloittaville ihmisille?

  • Kytäjä Trailin kaltaiset, hyvin järjestetyt kohtalaisen lyhyet kilpailut ovat hyviä ensikisoja polkujuoksun pariin aikoville. Ja ennen varsinaista kisaa kannattaa toki lenkkeillä mahdollisimman monenlaisessa maastossa ja testata varusteita. Hyvin pitävät, omaan jalkaan istuvat maastojuoksukengät ovat kaiken a ja o. Oma, monivuotinen luottokenkä on Salomonin S-lab Speed.

Toivotetaan Jaanalle tsemppiä alkavaan polkujuoksukauteen!

Seuraa Jaanaa:

Facebook: https://www.facebook.com/SalomonSuuntoRacingTeam/
Suunto Movescount: http://www.movescount.com/members/member533626-JaanaMo

Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *